tiistai 6. tammikuuta 2015

Pussukkapenaali laskimen mukaan

Hei!

Tytär toivoi pussukkapenaalia, johon myös laskin mahtuisi.
Virkkausosuus tässä pussukassa oli oikein mukava!
Sinistä ja mustaa tulee harvemmin yhdisteltyä, ihan kivat.
Tein virkkauslangasta pienellä koukulla, jottei ala mahottomasti venymään.

Kuvio tulee kahdesta kerroksesta 5ks ja 5p päällekkäin ja
 seuraavat kaksi kerrosta taas päinvastoin. 
Olen virkannut tätä myös Spettinä :D eli samaa puolta edestakaisin.
 Katso ja koukutu :)

Samantyyppinen kuvio löytyy kirjasta:
Kauneimmat käsityöt 1, 1975. 268, 269.
Kirjan mallissa vuorotellaan kolmella värillä 7ks:aa ja 7pallosilmukkaa.



 Liimattavaa kehystä kiinnittelin ekaa kertaa.
Pitäiskö tämmösen pysyä ihan vaan liimalla?
En oikein ymmärrä millasilla pihdeilläkään sen saisi nätisti puristettua.
Kulmista ja lukon kohdalta sitä ei voi puristaa, niin väkisinkin se jää lommoille.

Onhan ommeltavat parempia virkattuihin pussukoihin?
 

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis! :) Joskus itsekin kokeillut tuota kukkarokiinnitystä, mutta ei siitä kaunis tullut, kun pihdeillä puristelin sen ihan lommoille.. :D En osaa siis sanoa, mikä se oikeaoppinen kiinnitystapa sitten olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pihditkin piti olla tuommoset papukaijat, ettei kehyksen ulkoreuna puristu pilalle. Eihän sitä oikein kangaspuoleltakaan voi puristaa. Kaikkea ihmeteltävää sitä riittääkin...No, tytärtä ei tuo haitannut, liekö huomannut edes ja laskinkin mahtui. :)

      Poista
  2. Kaunis virkkausmalli, hyvä väriyhdistelmä ja kiva pussukka!
    Noissa puristettavissa kukkaronkehyksissä olen käyttänyt pihtien ja kehyksen välissä vanhaa paksua nahkahanskaa, se on aika hyvin estänyt lommoja ja kehyksen on saanut sen avulla puristetuksi melko tasaisesti. Ommeltavat kehykset on kyllä "lommomielessä" käteviä ja huolettomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja iso kiiiitos vinkistä! Ensi kerralla pistän vielä hanskaa väliin. :)

      Poista