maanantai 25. helmikuuta 2013

Virkatut korvakorut

 Täällä ollaan taas ja virkataan.

Olen tosissaan iloisesti yllättynyt siitä, että virkattuja korumallejani haluaa muutkin virkata, kuin minä.
Sillon nimittäin kun aloitin korujen virkkaamisen ( n. 8vuotta sitten) ihmiset kattelivat hieman huvittuneina 
ja kyselivät, että voiko koruja muka VIRKATA?!
Testikappaleita ja kaikenlaisia käsialanäytteitä eri langoista on kertynyt valtavasti ja ohjeitakin niin maan paljon....lippusia, lappusia, muistikirjoja ja vihkosia.
Nyt sitten kokeilin valokuvakirja-systeemillä koota muutamasta mallista ohjekirjan ja onnistuihan se.


Erittäin sujuvasti toimiva systeemi ja nyt on ohjeita säästössä ihan valokuvien kera. Varmasti teen lisää ja säilön muutkin koruohjeet näin.
Ainut miinus on se, että ohjeesta puuttuu silmukkakaavio. Sehän on ohjeen tärkein osa!
Mistä ihmeestä sellaisen ohjelman saa, millä noita silmukkamerkkejä piirrellään vai onko se ihan vaan ammattilaisten saatavilla?
Tietääkö joku?

Tässä Hertta korvisten ohje Heidille ja muille haluaville :)





  1. 20 kjs, yhdistä renkaaksi ps:lla.

2. 2kjs + 40p renkaaseen. Sulje kerros ps:lla.
( virkkaa aloituslanganpätkän ympäri, vältyt päättelyltä ja tulee nätimpi:) )
Vaihda väriä.
 3. 10 kjs. renkaaksi.
Sulje kerros ps:lla ensimmäiseen kjs:aan.
4. Renkaaseen 2kjs.+  20p. Sulje kerros ps:lla.

5. Jatka kiertämällä isoa pylväsrengasta kellon suuntaisesti.
Viiteen seuraavaan silmukkaan ps.


6. Samoin kuin kerros 3.


7. Jatka kunnes terälehtiä on 8 kpl ja tee reunus. Virkkaa 11  ps:aa
silmukoiden takareunaan.

Sitten vaan korukermaan uitto, huolellinen painelu ja muotoilua kuivuessa. 
Lisäohjeita saa kysyä ihan mielellään.

 Hirmusen kiva olisi myös nähdä minkälaisia koruja ohjeilla teet,
joten jos pistät kuvaa johonkin, niin laita osoitetta mullekin :)

Innokkaita virkkaushetkiä!

15 kommenttia:

  1. En ole vielä yhtään korua virkannut, koska sopivan näköinen lanka ei ole "kävellyt" vastaan. Varmasti tulen kyllä tekemään.

    Neulekaavioista ohessa juttua eli fontit koneelle ja Excelin kimppuun.

    http://foorumi.ihanitse.com/viewtopic.php?f=2&t=35290&sid=02e787eca023be84439436938960e9a8

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu :) En löytänyt virkkausmerkkejä, joilla voisi korviksista tehdä silmukkakaavion...oliko sellaisia?

      Poista
  2. Aloittelijana minulle on perusasiatkin hepreaa... Mitä tuo "korukerma" on, jossa uitat korut, jotain valmista ainetta vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mape! Ymmärrän hepreaa ja pian ymmärrät sinäkin :D Korukermani on ihan perus erikeeperiä ja vettä sekoitettuna liemeksi, joka muistuttaa kermaa. Mulla se on korukermaa:) Voisinkin tehdä korukermasta ja korujen uitosta ohjeen, kunhan seuraavan kerran koruja uitan. Virkataan siis muutamat korut valmiiksi, joita sitten kermassa uitetaan :)

      Poista
  3. Sun kannattaisi teetättää ohjeistasi ja töistäsi oikea kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meinaatko, että olis kysyntää korujen virkkauskirjalle? ...täytys varmaan tehdä pieni kyselykierros kustantajille.

      Poista
  4. Varmasti olisi kysyntää! Ei ainakaan minun silmääni ole nimittäin sellaista kirjaa tullut. Teepäs varsin kysely!

    VastaaPoista
  5. Ihania nämä sinun tekemäsi korut ja itsekin olen muutaman saanut jopa valmiiksi. Ainut vain, että millä kovetat korut? Liimalakalla, korukermalla...? Olisi mukavaa jos saisin ohjeen siihen "liimalakkaan" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysinkin jo vastauksen omaan kysymykseeni :) Mutta kiitos kaikista ihanista ohjeista, jotka ovat oikeasti toimivia!

      Poista
    2. Kiitos paljon! Tosissaan mukava kuulla, että olen onnistunut tekemään ohjeista kyllin selviä. Jos laitat kuvaa tekemistäsi koruista jonnekin, vinkkaathan mullekin :) Olisi mukava nähdä korujasi.

      Poista
  6. Ihana ohje, mutta tässä aloittelijana koekappaletta väsätessä tuli mieleen, että onko ohjeeseen lipsahtanut virhe? Kohdassa 2. pitäisi kai olla 2kjs + 40p, eikä 20p? Kahdellakymmenellä tuohon ei nimittäin kahdeksaa terälehteä saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Katja! Noinhan se tietenkin on, kuten sanot, eli isossa renkaassa 40p ja pienissä tuo 20p. Tämän takia juuri pidän kuvista ja kuvallisista ohjeista :) niihin ei lipsahda virheitä. Innokkaita korujen virkkaushetkiä sinulle!

      Poista
    2. Mietin tovin, omaa viiden terälehden aikaansaannosta ja mallikuvaa vertaillen, että nyt ei ihan mennyt kuin Strömssössä... Vielä kun väkerrän vasurina peilikuvia, niin piti varmistaa, että käsitin oikein :)

      Poista